Harkittua heittäytymistä

Tekijät

Olemme innostunut ryhmä teatterin ja tapahtumien tekijöitä. Pääsimme vasta vauhtiin, mutta toivomme, että voimme tarjota teille tunnelmaa kohottavia hetkiä elämysten parissa. Jos konsepteistamme ei vielä löydy sopivaa, ehdota meille jotain niin pyörittelemme ideastasi tilaisuuteesi sopivan elämyksen.

Anna Vanhala

Tähtihetkeni näyttämöllä

Esityksen alkuhetket, joissa ilmassa yleisön ja oma odotus: hiljaisuus, katseet, ensivaikutelmat – sekä pienet yllätykselliset hetket esityksen tiimellyksessä.

Vahvuuteni elämyksen tekijänä

Kiinnostus yleisöä ja uusia käänteitä kohtaan, halu vuorovaikutukseen.

Vuorosana, joka ei tahtonut jäädä mieleeni

”Voin kertoa, serkkuseni, matka tänne vahvisti minulle, että tämä seutu on asumatonta. Useaan tuntiin emme nähneet hyttystäkään. Haminaa lähestyessämme maaperä tuntui olevan kallioinen, taloja on äärimmäisen harvassa. Viljelyskelpoista maata emme erottaneet hyvällä tahdollakaan.”

Katariina Myller

Tähtihetkeni näyttämöllä
Parasta näyttämöllä on se, kun saan yleisössä aikaan voimakkaita tunnereaktioita – on se sitten itkua tai naurua, taikka ihan silkkaa hämmennystä.
Vahvuuteni elämyksen tekijänä

Haluan aina olla läsnä siellä missä tapahtuu!

Vuorosana, joka ei tahtonut jäädä mieleeni
”Sellaisia kerpeleitä ovatkin, vaikka höveliä näytteleevät!”

Tommy Larvi

Tähtihetkeni näyttämöllä
Näytös juuri ennen lauteille astumista, joka on kuin hetki ennen viileään veteen sukeltamista. Rooleista ehdoton ykkönen ainakin tällä hetkellä on Olavi Virta.
Vahvuuteni elämyksen tekijänä

Moka ja yllätykset, niistä kannattaa iloita.

Vuorosana, joka ei tahtonut jäädä mieleeni

”no se just… mikä se nyt oli”

Anne Kainlauri

Tähtihetkeni elämyksen tuottajana

Se tunne, kun idea saa siivet ja syntyy jotain uutta.

Vahvuuteni elämyksen tekijänä

Uuden ja erilaisen luominen ja periksiantamaton taustatyö. Olen hyvä voittamaan mahdottoman. 

Ota yhteyttä, kun kaipaat elämystä

Tuomme puheet, puhujat, elämää sekoittavat tarinat ja pieteetillä rakennetut näytelmät sekä vaikka olennaisen tietävät tastingit tilaisuuteesi.